Se olisi jälleen uusi vuosi saapunut ja raakasuklaan valmistus on jälleen jollain tapaa enemmän ajatuksissa kuin pitkään aikaan. Nyt täytyy myöntää että semmoinen innostus asiaan on ollut jo pitkään kadoksissa. Elämän muut kiireet on vienyt mennessään, ja luovalle työlle on tuntunut olevan aina vain vähemmän ja vähemmän aikaa ja energiaa. Siis aikaahan on aina, mutta sopivaan mielentilaan pääseminen on ollut kuitenkin minulla se haaste tässä viimeisen vuoden aikana. Raakaleivonnasta ja ruoanlaitosta on tullut suorittamista, ja on ollut todella hankala laajentaa mieltä uusille ideoille. Tämä on varmasti tuttu ongelma monelle muullekin, ja minun tapauksessani tietysti (kun harvemmin valmiista resepteistä raakaherkkuja tee) niin homma on ollut jäissä. Onneksi vitriini on kuitenkin kaupalla täyttynyt hyväksi todetuilla resepteillä, ja kahvila on pyörinyt normaalisti, vaikkei tähän puoleen ole erityisen paljon luovaa energiaa käytettykään. Ja onhan se niin, että liika miettiminen on tässä asiassa pahaksi. Parhaat reseptit tulee intuitiolla 🙂 Toki tässä on vuoden aikana tullut muutamia hyviä reseptejä, joita en ole vielä tänne jakanut blogissa, eli jospa nyt sitten seuraavassa kirjoituksessa jakaisin myös joulunajan herkkusuklaan!

Viime vuonna Arctic Warriorilta tuli uusi huikea kotimainen superfood-tuote. Kuusenkerkkäjauhe on pala suomen luontoa sisältäen runsaasti vitamiineja sekä on itsessään antibakteerinen. Maku on raikas ja se oikeasti maistuu aidolle kuusenkerkälle! Innostuin tästä erittäin paljon, ja halusin ehdottomasti valmistaa reseptin tämän tuotteen ympärille. Vahvojen makujen kanssa yhdistettynä kerkkä jää ehkä hiukan varjoon, mutta sopiva makuvivahde on kuitenkin taattu. Itse ripottelen vielä massan päälle tai muottien pohjalle hiukan jauhetta, jotta jo ulkonäkö kertoo hiukan sen sisällöstä ja herättää kiinnostusta.

Makeus tähän suklaaseen saadaan Ginger People inkiväärisiirapista, joka on maultaan pehmeän inkiväärinen ja sekoittuu massaan erittäin hyvin. Tämä suklaa on ehkä niiden mieleen, jotka eivät ole oikein tumman raakasuklaan perään 😉
KUUSENKERKKÄSUKLAA (n.40kpl)

2dl kaakaovoi
1dl kaakaomassa
1dl kookosmanna
4rkl inkiväärisiirappi
2rkl toco
2rkl lucuma
suola (esim ruususuola
2rkl kuusenkerkkäjauhetta

Sulata kaakaovoi, kaakaomassa ja kookosmanna vesihauteessa. Lisää massaan loput aineet ja sekoita tasaiseksi. Ripauta muottien pohjalle hiukan kerkkäjauhetta ja kaada sulanut suklaamassa muotteihin. Nosta jäähtymään jääkaappiin tai pakasteeseen ja anna niiden jähmettyä. Nauti <3